Ukontupa

Ivalon helluntaiseurakunnan leirikeskus Ukontupa sijaitsee Ukonjärven rannalla noin kymmenen kilometriä Ivalosta pohjoiseen. Tontilla on kelohonkainen päärakennus, sauna ja sen yhteydessä saunatupa, sekä liiteri- ja varastorakennus. Rannassa on nuotiopaikka ja laituri. Yläpihalta löytyy jalkapallokenttä.

Päärakennus

Päätalon tuvassa on takka, keittiössä sähköliesi ja suurtalousuuni, mikroaaltouuni, kaksi jääkaappia, kahvinkeitin yms. varustus astioita myöten. Erillisessä laitehuoneessa on pakastinarkku. Lisäksi Ukontuvalla on valokuituyhteys.

Saunatupa

Sauna on remontoitu täysin uudeksi kesällä 2022. Kiuas on puulämmitteinen ja pesuhuoneessa on kolme suihkua, sen lisäksi saunassa on oma wc.

Saunatuvassa on kerrossänky ja kahden nukuttava sohva, pieni keittiö, astiasto, lämmin vesi, ja oma wc.

Käyttötarkoitus

Ukontupaa käytetään esim. lasten- ja nuorten leireillä, kurssipaikkana päiväretkien kohteena ja monessa muussa. Siellä vierailee seurakuntien ryhmiä eri puolelta Suomea ja monista muistakin maista. Ukontuvan avara tupa on myös mitä tunnelmallisin seurakuntalaisten perhejuhlien pitopaikkana. Lisäksi sitä vuokrataan jonkin verran myös ulkopuolisille, kouluille, päiväkodeille ja vanhustyöhön.

Ukontupa toimii itsepalveluperiaatteella, mutta tarvittaessa seurakunnasta voi tiedustella emäntää keittiöpuuhiin ja siivokseen.

Kaikki Ukontuvan tilat ovat päihteettömiä ja savuttomia, ja lemmikkieläimiä ei saa tuoda sisätiloihin.

Makuutilat

Päätuvassa neljä makuuhuonetta kerrossängyin

  • kaksi neljän hengen makuuhuonetta
  • yksi viiden hengen makuuhuone
  • yksi kuuden hengen makuuhuone
  • Päätalon parvella seitsemän vuodetta ( +vetolaveri ja lattiamajoitustilaa)
  • Vauvan pinnasänky
  • Saunatuvassa neljä vuodetta, vuodesohva ja kerrossänky

Yhteensä 30 aikuisten vuodepaikkaa, joissa patjat, peitteet ja tyynyt. Majoittujien toivotaan tuovan mukanaan omat liinavaatteet ja pyyhket. Tarvittaessa seurakunta vuokraa niitä.