Ostoskäynti Kolfessa

Perjantaina oli koululaisilla ja opettajilla lyhyempi koulupäivä, koska seuraavan päivän juhlatilaisuudet kaupungilla tiesivät kulkemisongelmia. Lähdin lounaan jälkeen kävellen käymään ostoksilla lähikaduilla.
Kampuksen alueella oli rauhallista. Työntekijät olivat poistuneet paikalta ja vain urheilusalista kuului kovaa meteliä, kun kampuksen lapset pelasivat siellä yhdessä jotakin. Portilla kysyin vartijalta, onko kaupungilla turvallista tänään ja ovatko hedelmäkaupat auki. Hän kertoi, että on turvallista ja sinne voi mennä.

Portin ulkopuolella on protestanttinen kirkko, jossa oli kokous menossa. Saarnaajalla oli kova ääni ja vauhti.
Heti vilkkaammalle autotielle tullessani jouduin pysähtymään liikenteen vuoksi. Viereeni tuli alle kymmenvuotias poika, joka pyysi minulta rahaa ruokaan. Tavallista on, että kerjäläinen näyttää oikealla kädellä laittavansa jotakin suuhun. Kysyin, että leipääkö hän haluaa. Annoin pojalle kymmenen birrin setelin.
Pääsin tien yli ja vastaani tuli kaksi naista, joilla molemmilla oli lapsi selässä. He näyttivät rähjäisen ulkomuotonsa ja alistuneen ilmeensä perusteella kerjäläisiltä. Etummainen nainen ei huomannut minua, mutta taaempi ojensi kättään rahan toivossa. Kysyin naiselta, että onko edellä mennyt nainen hänen ystävänsä. Nainen nyökkäsi. Annoin naiselle kaksi kymmenen birrin seteliä ja kerroin, että toinen on ystävälle. Nainen kiitti.

Jatkoin matkaani tien viertä. Minun piti taas ylittää tie ja kyttäsin sopivaa autojen väliä. Lopulta sellainen tuli ja menin varovasti tien yli. Tämä tie on periaatteessa yksisuuntainen, mutta monesti joku kuitenkin ajaa vastavirtaan. Tällä kertaa kukaan ei tullut väärään suuntaan.
”How are you?”, kysytään minulta taas. Tällä kertaa kysyjä on keski-ikäinen mies, joka osaa englantia. Hän haluaa tietää, mistä olen kotoisin. Vastauksen kuultuaan hän varmistaa: England vai Finland. Kieltämättä nuo sanat kuulostavat samalta, ainakin maskin takaa ja liikenteen melussa. Mies on pahoillaan, etten ole Yhdysvalloista, jossa hänkin on asunut Minnesotan osavaltiossa. Mies kysyy vielä, mitä työtä teen täällä. Vastaan, että mieheni on Binghamissa opettajana. Mies antaa kopon ja jatkamme matkaa.
Sadekausi on jo melkein ohi, mutta nyt alkaa ripsiä vettä. En vielä viitsi avata sateenvarjoa, sillä kadulla on niin paljon väkeä, että kulkeminen varjon kanssa on hankalaa.

Saavun vakituiselle hedelmäkaupalleni. Huomaan, että myynnissä on mangoja pitkästä aikaa. Ne on herkullisen punaisen vihreitä. Myyjä kehuu mangoja, mutta totean niiden olevan niin kovia, ettei niitä voi vielä syödä. Yritän kysyä myyjältä, milloin ne olisivat syöntikypsiä, mutta kielitaitoni ei aivan riitä ymmärtämään vastausta. Pyydän kaksi kiloa greippejä. Paikalle tulee Ramadan, joka osaa hieman enemmän englantia ja johon tutustuttiin jo tänne tullessamme. Hän tervehtii minua kauniisti kysymällä: ”Mitä kuuluu sisko?” Ostan vielä kilon banaania ja kilon tomaatteja. Pitkästä aikaa löydän punaisia kypsiä tomaatteja, aiemmat ovat olleet hieman värittömiä. Ostokset maksavat 143 birriä (noin kolme euroa). Jätän takaisin tulevat seitsemän birriä myyjälle tipiksi.
Sitten suunnistan Ring Roadin varteen kananmunakaupalle. Pyydän kaksikymmentä etiopialaista kananmunaa. Tänne tuodaan ulkomailta kananmunia, jotka ovat halvempia, mutta myös huonomman makuisia. Kananmunat pakataan vanhasta kirjan sivuista liimattuun pussiin ja sen jälkeen vielä muovipussiin. Tällöin munat pysyvät aika hyvin ehjinä kotiin asti. Kananmunat maksavat 160 birriä.

Sade yltyy ja avaan varjon. Kadulla on paljon vähemmän väkeä, kun kulkijat ovat menneet kadun varteen katosten alle sateelta suojaan. Yksi vastaan tuleva taksimies tarjoaa minulle kyytiä, mutta pudistan päätäni. Kengänkiillottajatkin ovat menneet sateelta suojaan ja minulla on enemmän tilaa ylittää viimeinen tie.
Kirkosta kuuluu väkevää rukousta. Ymmärrän rukouksesta sanat ”Jeesus Kristus”. Kirkon ovelta minulle heiluttaa iloisen tervehdyksen kirjamyyjä, joka myy monesti kirjoja kirkossa kävijöille. Minäkin olen häneltä ostanut kerran yhden lastenkirjan.
Koputan porttiin ja se avataan minulle. Tervehdin vartijoita ja jatkan läpi hiljaisen kampuksen kotiin. Urheilusalista kuuluu edelleen pelaamisen ääniä.