Lähilöytöretkeilyä

Suurin osa syksystä meni sen verran tiukalla työaikataululla, että aikaa ja energiaa ei kovin paljon riittänyt ympäristöön tutustumiseen. Nyt joululoman aikana sekä aikaa että energiaa on alkanut löytyä enenevässä määrin ja viime päivinä on tullut tehtyä useampia äkkilähtöjä mielenkiintoisilta vaikuttaviin kohteisiin.

Gefersan tekojärvi
Noin kahdenkymmenen kilometrin päässä lännen suunnalla on Gefersan tekojärvi, joka tunnetaan hyvänä linturetkikohteena. Tapaninpäivän iltapäivänä päätin lähteä tarkistamaan paikan. Linturetkikohdeoppaassa neuvottiin ajamaan tekojärven länsireunalle, koska muualla aseistetut vartijat saattavat keskeyttää linturetkeilyn nopeasti. Myös länsireunalla piti opaskirjan mukaan olla aita, jonka takaa voi sitten yrittää katsella.

Ajoin ohjeiden mukaan altaan länsipuolelle ja pysäköin auton tien varteen. Kävelin kiikarin ja kaukoputken kanssa rannan lähelle ja tervehdin muina miehinä näkemiäni paikallisia. Lähes heti, kun aloin katsella lintuja – joita muuten oli todella paljon – joku tuli ilmoittamaan, että kuvaaminen on kiellettyä tai ainakin siitä pitää maksaa. Kerroin kielimuuria kierrellen, että näillä välineillä ei kuvia voi edes ottaa ja kehotin katsomaan, mitä kaukoputkella näkyy.

Lyhyessä ajassa paikalle kertyi reilu kymmenen pikkupoikaa ja muutama aikamies, jotka olivat erinomaisen kiinnostuneita sekä kaukoputkesta että kiikarista. Annoin heidän katsella molemmilla ja välillä ehdin käyttää niitä itsekin. Näin mm. ainoastaan Etiopian ylänköalueilla esiintyviä etiopianhansuja sekä mahdollisesti Suomesta saapuneita lapasorsia, jouhisorsia ja taveja. 

Koska varsinainen lintujen tarkkailu tuntui olevan tässä paikassa melkoinen haaste, lähdin jonkin ajan kuluttua jatkamaan matkaa. Pysähdyin aina sopivan näköisen paikan kohdalla ja katselin joko tien varrelta tai kävelin rannalle. Missään ei näkynyt yhtään vartijaa, ja allasta joskus ympäröineestä aidasta oli jäljellä vain tolpat. Vaikka monet asiat ovat täällä vaivalloisia, voi vaikka linturetkeily olla yllättäen paljon helpompaa kuin väitetään. 

Matkan yllättävin asia liittyi kuitenkin ajomatkoihin. Heti Addis Abeban kehätieltä kohti Gefersaa kääntyessäni jouduin poliisien pysäyttämäksi. He kysyivät mihin olin matkalla ja arvelin sen olevan vain tavallinen tarkastus. Yllättäen molemmat poliisit kiipesivät sisälle autoon ja kertoivat tulevansa jonkin matkaa kyydissä. Seura oli oikein mukavaa. Toinen poliiseista osasi muutaman sanan englantia ja minä taas muutaman sanan amharaa. Siinähän pystyi jo keskustelemaan ja juttelimmekin leppoisasti koko muutaman kilometrin matkan ennen kuin poliisit nousivat pois kyydistä.

Paluumatkalla sotilaspukuinen mies pysäytti minut heti Gefersasta lähtiessäni. Hän ei halunnut itse kyytiin, vaan auttoi vanhan miehen takapenkille ilman sen kummempia kyselyjä. Mies oli mukana jonkin matkaa ja jäi sitten pois. Muutaman kilometrin jälkeen kaksi poliisia oli taas käsi pystyssä tien varrella. Kun kerroin olevani menossa Addisiin, kyytiin kiipesi pääkaupunkiin menossa oleva nainen, joka oli sitten mukana lopun matkaa.

Koskaan aiemmin meitä ei ole pysäytetty tällaisissa merkeissä. Päättelimme, että viranomaiset odottivat sellaista autoa, jossa oli vain kuski. Yleensä olemme liikkuneet koko perheen voimin, joten auto on näyttänyt liian täydeltä pysäytettäväksi. Voi toki myös olla, että juuri tuolla tieosuudella tällainen käytäntö on tavallisempi kuin muualla.

Kolfen islamilainen hautausmaa
Heti maahan saavuttuamme kiinnitin huomiota kartoissa näkyvään vihreään alueeseen lähellä Bingham Academyn aluetta. Koska vihreät alueet ovat yleensä keskimääräistä parempia lintupaikkoja, aloin tutkia tarkemmin tuota aluetta. Google Mapsista selvisi, että kyseessä on Kolfen islamilainen hautausmaa. Koska paikalliset sopivaisuussäännöt eivät olleet tuttuja, päätin kysellä joiltakin pitempään maassa olleilta, voiko hautausmaalla mennä käymään. Koulun johtaja ei tiennyt koko paikasta ja kehotti kysymään eräältä koulun alueella asuvalta etiopialaiselta. Tämä taas arveli, ettei hautausmaalle ehkä kannata mennä.

Tyydyin näihin tietoihin joululomaan asti, osittain myös siksi, etten olisi ehtinyt käymään alueella kuitenkaan. Joulun jälkeen päätin kuitenkin lähteä katsomaan, miltä hautausmaalla näyttää. Tähän mennessä olemme jo oppineet, että uhkaavia tilanteita täällä ei helposti tule vastaan. Arvelin siksi, että minut enintään käännytetään kohteliaasti takaisin portilta.

Kävelin kotoa reilun kilometrin päässä olevalle hautausmaalle. Kehätien toisella puolella paikalliset ihmiset näyttivät kiinnittävän yksinäiseen eurooppalaiseen vielä vähemmän huomiota kuin koulun lähikaduilla. Tunsin olevani kuin kuka tahansa kaduntallaaja ja se tuntui mukavalta. 

Hautausmaan portti oli auki ja sisäpuolella näkyi jonkin verran väkeä. Kysyin joiltakin heistä, saako alueella käydä kävelemässä. Kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Jatkoin siis matkaa aluetta halkovaa ajouraa pitkin. Noin sadan metrin kävelyn jälkeen olin aivan omassa rauhassani keskellä islamilaista hautausmaata. Katselin aluetta ja lintuja noin puolen tunnin ajan, eikä kukaan tullut kyselemään, mitä olin tekemässä. Toisaalta ketään muita ei edes näkynyt portin lähialuetta lukuun ottamatta.

Molemmista ”tutkimusmatkoista” jäi oikein hyvä mieli. Olisiko jutun pääopetus siinä, että useimpiin paikkoihin voi mennä, jos vain menee, eikä tee siitä sen suurempaa numeroa?