Äänet

Rukouskutsu moskeijasta
Kotimme lähellä on ainakin kolme moskeijaa, ja yksi on rakenteilla. Aamulla viiden jälkeen kuuluu ensimmäinen rukouskutsu moskeijan kovaäänisistä. Silloin tietää, että vielä vähän aikaa saa nukkua.Päivän viimeinen kutsu kuuluu illalla auringon jo laskettua. Rukouskutsuun on jo totuttu ja erotamme ne muista samanlkaltaisista äänistä, joita myös joskus kuuluu. Joskus rukouskutsu soi päässämme korvamatona. Moskeijoiden kovaäänisyydestä huolimatta kristittyjä on täällä selvästi muslimeja enemmän. Kolfessa tilanne taitaa tosin olla päinvastoin.

Aasi
Addis Abebassa on aaseja aika paljon. Joka autoreissulla näkyy aaseja kuormia kantamassa tai ruohoa syömässä. Aasilla on kova ja persoonallinen ääni. Ääni on kimeää henkäilyä, kuin astmaa sairastava yrittäisi epätoivoisesti vetää henkeä useaan kertaan kiihtyvään tahtiin. Ja ääni on kova!

Kirkko
Koulun vieressä on etiopialaisen evankelisen seurakunnan kirkko. Meidän asunto ei ole onneksi aivan vieressä, sillä kirkossa on tilaisuuksia usein ja meteli on kova. Musiikki soi kovalla, tai kovaääninen ja innokas saarna on menossa. Ja seurakunta huutaa aamenta.

Auton torvet
Liikennettä Addisissa on paljon. Auton torvea käytetään paljon, ei niinkään vihan ilmauksissa vaan ilmoittamaan, että tässä ollaan. Liikennevalojen vaihtumisen jälkeen moni auto tööttää, että etummaisetkin huomaisivat valojen vaihtumisen. Kuorma- ja linja-autoissa on usein komean moniääninen torvi.

Linnut
Hadada on hieno iibislintu, joka huutaa äänekkäästi ha-da-da. Etenkin aamuisin ja iltaisin ne pareittain tai pienissä laumoissa lentävät matalalla ja huutavat kovaa. Helttaiibiksen ääni on samantyyppinen, mutta vielä räikeämpi ja karheampi. Eräs alueella aiemmin asunut perhe oli juossut ulos talostaan kuultuaan ensimmäisen kerran helttaiibisten huutavan. He luulivat sen olevan jonkinlainen hälytys.
Haarahaukka viihtyy täällä kuivalla kaudella. Silloin niiden kimeän karhea kirkaisu kuuluu usein taivaalta.
Tiltaltti viihtyy Suomessa kesäisin, mutta tulee talveksi tänne. On tosi ihanaa, kun se täälläkin ollessaan laulaa kuin Suomessa.
Kukko kiekuu naapurissa ahkerasti.

Aaaijp!
Talomme läheltä muurin takaa tieltä kuuluu lähes joka päivä miehen huuto. Se on kohoava AAJIP. Olen kerran nähnyt miehen, hänellä oli selässä tyhjän näköinen säkki ja hän huusi noin. Emme tiedä, mikä on tämän huudon tarkoitus. Aluksi luulin, että hän kulkisi aasien kanssa ja ohjaisi niitä, mutta ei hänellä ole aaseja mukana.

Ferenza ja China
Ferenza on yleisnimitys valkoihoisille. Sitä huudetaan usein peräämme, kun olemme kaupungilla. Ferenza tulee joko ranskalaista tai ulkomaalaista (foreigner) tarkoittavasta sanasta. Usein huudetaan myös china, joka on uudempi valkoihoista tarkoittava nimitys. Kiinalaisia täällä näkee aika paljon erilaisissa rakennustöissä.